maanantai 18. joulukuuta 2017

Vuosi lähenee loppuaan

Nyt tulisi vähän tilannekatsausta siitä, että ollaanko jääty lukemisen suhteen junnaamaan paikalleen vai menty eteenpäin.

Fysiikka menee kyllä mallikkaasti eteenpäin. Kaikki oppimäärän tärkeimmät asiat olen käynyt hyvällä ymmärryksellä, ja vielä olisi jäljellä väliin pudonneet, ei niin tärkeät asiat.


Kemian käyrä näyttä siltä, että oltaisiin tuon tavoitekäyrän alapuolella. Olen kuitenkin melkein koko oppimäärän käynyt. Mafynetistä on jäljellä enää nuo happo- ja emäsjutut, sekä metallit ja materiaalit. Joten en niinkään ota tuosta käyrästä stressiä.


Biologia junnaa edelleen samassa, kuin aiemmin :D Viimeistään tammikuussa aloitan sitä tahkoamaan kunnolla!


Mafynetin lisäksi olen tehnyt aina kaikki kotitehtävät ja soveltavat tehtävät aiheeseen liittyen valmennuskeskuksen materiaaleista. Valmennuskeskuksen kursseista onkin nyt sitten kolmen viikon tauko. Fysiikan osalta ollaan käyty kinematiikkaa, lämpö- ja aaltokurssin asiat ja nyt käsitellään mekaniikkaa. Kemian osalta ollaan menossa happo-ja emäsjutuissa. 

maanantai 20. marraskuuta 2017

Päivittelyä

Ajattelin vähän päivitellä tilannetta tänne, että missä mennään. Valmennuskurssi alkoi muutama viikko sitten ja yo-kirjoitusten tuloksetkin tulivat tuossa perjantaina.

Valmennuskurssilla asiat on aika peruskauraa, kun alkupään juttuja käsitellään. Tällä hetkellä mennään fysiikan osalta lämpöopissa ja ensi kerralla alkaa aalto-oppi. Kemian osalta ollaan käyty orbitaaleja, sidoksia ja muita alkupään juttuja. Ensi kerralla olisi vuorossa laskut.  Biologia alkaa meillä vasta vuodenvaihteen jälkeen. Olen tykännyt tästä, että valmennuskurssia on vain se kerran viikkoon. Päivä on toki raskas, kun se on 9.00-16.00, mutta mielummin näin.

Yo-kirjoitusten tulokset olisivat kyllä saaneet luvan olla tulematta! Menivät vähän penkin alle, mutta ei se mitään. Tein päätöksen nyt kuitenkin, että menen kirjoittamaan keväällä kemian, pitkän englannin ja lyhyen matematiikan. Kahden viimeisen aineen osalta en välitä numeroista mitä, tulee, kunhan saan ne hyväksytysti läpi. Käyn korottamassa niitä sitten ensi vuonna, jos sattuisi käymään niin huonosti etten pääse sisään. Ainakin on sitten yo-todistus taskussa, jos ei muuta. 

Kaiken kaikkiaan lukemisten suhteen olen edistynyt mielestäni hyvin ja entinen mörköni, sähkömagnetismi avautui minulle aivan uudella tavalla. Tällä hetkellä käyn valmennuskurssin etenemisen rinnalla fysiikan osalta ydinfysiikkaa, kemiassa entalpialaskuja ja biologiassa edelleen vain kertailua.

torstai 26. lokakuuta 2017

Missä mennään?

Noniin tänään ensilumikin ropisi sitten maahan! Ajattelin vähän päivitellä edistymistäni opiskelujen suhteen. Mafynetin käyrältä näkee hyvin edistymisen, että missä mennään. Ainakin itsellä tuo käyrä tuntuu nousevan aika nopeasti, tai sitten vietän vain liikaa aikaa opiskellessa. Olen laittanut tavoitekäyrän loppumaan tällä hetkellä tammikuuhun. Toivoisin, että minulla olisi silloin fysiikka ja kemia hyvin hanskassa. Biologiasta en ota niinkään stressiä, jos en satu siinä tavoitteeseen pääsemään; yritän kuitenkin parhaani.

Fysiikka on alkanut tuntua taas mukavalta ja olenkin siinä mennyt eteenpäin huikeeta vauhtia! Toivottavasti vauhti pysyy päällä jatkossakin.


Biologia ei ole paljoa enää noussut yo-kirjoitusten jälkeen, mutta en kanna siitä huolta. Olen lähinnä biologiassa tehnyt vain kertaustehtäviä.


Kemiakin menee hyvällä mallilla eteenpäin. Kohta olenkin siitä käynyt jo koko oppimäärän. Viime aikoina olen enemmän perehtynyt orgaanisen kemian reaktioihin ja vaikeampiin isomeriatehtäviin. Niiden suhteen olenkin kokenut valaistumisen. Se on aivan mahtava tunne, kun huomaa kehittyneensä ja vaikeatkin tehtävät sujuvat kuin vettä vaan!


Viikkotunnit ovat vähän vaihdelleet jaksamisen ja muun tekemisen mukaan. En niinkään ota stressiä, jos toivomani tuntimäärä ei viikossa täyty, kunhan pysyn tavoitekäyrän yläpuolella. 


Ensi viikolla alkaakin sitten Valmennuskeskuksen kurssi. Katsotaan onko siitä enää mitään hyötyä minulle. Ainakin kertaus on opintojen äiti. Kurssia onkin sitten joka lauantai melkein koko päivä ja muutama sunnuntai, jolloin on harjoituskoe. 

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Syksyn kirjoitukset ohi

Nyt on syksyn kirjoitukset äidinkielen ja biologian osalta taputeltu. Kunnianhimoinen tavoitteeni oli saada L molemmista, mutta taitaa ainakin äidinkielen osalta jäädä kauas taakse. Katsotaan myöhemmin, jos kävisi uusimassa ainakin tuon äidinkielen. Nyt aion kuitenkin keskittyä täysillä pääsykokeeseen. Keväällä on tosin vielä matikan ja englannin vuoro, mutta niihin en luultavasti panosta niin paljoa. Ajattelin käydä lisäksi kirjoittamassa fysiikan ja kemian; luulisi niiden olevan aika hyvin hallussa siihen mennessä.



Pääsykoelukemisteni osalta olen päässyt hyvään vauhtiin, etenkin fysiikan osalta. Tarkoituksenani on lukea joka toinen viikko fysiikkaa, ja joka toinen kemiaa. Biologia on aika hyvin hanskassa, joten kertailen sitä lähinnä Mafynetin kertaustehtävien avulla. Viime vuodelta minulla on tehtynä myös Ankille kertauskortit, joita ajattelin kertailla kevään mittaan.




Minulla on kerrankin sellainen tunne, että voin oikeasti onnistua tässä! Viime vuonna tähän aikaan oloni alkoi olemaan päivä päivältä epätoivoisempi, kun tuntui ettei aika riitä millään. Oulun yliopistokin päivitti hakuoppaan ja pääsykoe onnekseni säilyy ennallaan, mikä helpotus!😅

perjantai 8. syyskuuta 2017

Viikko kirjoituksiin

Viikon päästä olisi äidinkielen tekstitaidon koe. Olen yrittänyt hirveästi harjoitella erilaisten analyysien tekemistä, mutta silti tuntuu etten osaa mitään. Pitää toivoa, että kokeessa kynä alkaa vain sauhuamaan!

Biologian koe onkin heti tuon viikonlopun jälkeen maanantaina. Biologian koe ei minua onneksi stressaa niin paljon kuin tuo äidinkielen koe, sillä olen käynyt Mafynetin yo-kurssin lähes läpi ja asiat vaan jäävät mieleen kertaustoiminnon ansiosta. Tietysti on jotain nippelitietoa mitä voisi vielä päntätä päähän, mutta en usko sillä olevan niin olennaista merkitystä yo-kokeen kannalta. Lääkiksen kokeeseen sitten luetaan niin, että pää kiehuu!

Tämä oli tämmöinen lyhyt postaus. Päivittelen kuulumisia luultavasti yo-kirjoitusten jälkeen, kun olen päässyt fysiikan ja kemian opiskelussa vauhtiin.

perjantai 18. elokuuta 2017

Ahdistus

Törmäsin netissä tähän kauhistukseen korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan. Iski hirveä ahdistus tuosta, sillä itsehän en ole lukiota käynyt. Onneksi olen ilmoittautunut yo-kirjoituksiin😅 En oikein usko, että amiksen todistusta otetaan käyttöön opiskelijavalinnassa. Mietin vain miten opiskelijat valitaan tuolla todistusvalinnalla? Luulisi, että aika paljon opiskelijoita asettuu tasapisteille... Tekstissä sanotaan, että todistusvalinnat otetaan käyttöön vuoteen 2020 mennessä, mutta pitkistä pääsykokeisiin valmistautumisista luovutaan vuonna 2018. Lasketaanko lukion biologia, fysiikka ja kemia pitkään valmistautumiseen? Jos näin on niin uskon, että lääkis on tuon suhteen aika kiero😂 Tällä tarkoitan sitä, että esim. aineistopohjaisessa kokeessa vaaditaan tuota fykebi-osaamista, vaikka sitä ei suoranaisesti ilmaistaisikaan pääsykoevaatimuksissa. Toivottavasti lääkiksen pääsykoevaatimukset julkaistaan mahdollisimman pian. Motivaationi ei ole tällä hetkellä hirveän korkea jatkaa lukuja. Pidän nyt viikonlopun lomaa lukemisesta ja aloitan maanantaina  kaikesta huolimatta. Pääsykokeet ovat mielestäni nimenomaan se MOTIVAATIOTESTI, että kuka oikeasti haluaa tavoitella unelmaansa tosissaan ja tehdä työtä sen eteen pääsee sisään.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen teksti

Olen 25-vuotias nainen, joka haaveilee lääkärin ammatista. Haave on ollut minulla pitkään takaraivossani, mutta olen aina vain uskotellut itselleni, että olen liian tyhmä lääkäriksi ja sinne pääsee vain yli-ihmiset. Iän karttuessa olen vasta alkanut tajuamaan, että olen ollut vain laiska, mennyt lähes aina sieltä missä aita on matalin.

Minulla ei ole lukiota takana, vaan merkonomin papereilla mennään. Olen kuitenkin ilmoittautunut nyt syksyn 2017 yo-kirjoituksiin. Tarkoituksenani olisi kirjoittaa syksyllä biologia ja äidinkieli. Keväällä 2018 puolestaan englanti ja lyhyt matematiikka, sekä mahdollisesti myös kemia ja fysiikka. Katson kuitenkin vielä syksyllä, kun lääketieteen pääsykoevaatimukset julkaistaan, että kannattaako minun panostaa kevään kirjoituksiin vai keskittyä pelkästään pääsykoelukuihin.


Kuva: Pinterest


Ensimmäiset pääsykoeluvut aloitin keväällä 2016 ja siitä lähtien olenkin panostanut täysillä tähän projektiin. Avatessani tuona keväänä fysiikan kirjat ensimmäistä kertaa ajatuksissani oli vain, että mitäköhän tästä tulee ja miten voin ikinä tajuta näitä. Niin vain sitkeästi jaksoin lukea ja laskea päivästä toiseen. Opiskeleminen ei enää tuntunut pakkopullalta, vaan halusin oikeasti oppia ja ymmärtää asioita. Kevään 2017 kokeissa kävin ja jäin neljän raakapisteen päähän sisäänpääsystä, joka harmitti suunnattomasti, sillä tyhmiä huolimattomuusvirheitä oli runsaasti. Kaikesta huolimatta yritän olla ylpeä itsestäni, sillä lähtötasoni oli kuitenkin täysi nolla.

Tämän vuoden pääsykoeluvut olenkin jo aloittanut mafynetillä, joka vaikuttaa oikein lupaavalta. Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että avopuolisoni tukee minua täysillä tässä projektissa, joten voin täysipäiväisesti keskittyä tähän. Mikäänhän ei ole mahdotonta, jos tosissaan yrittää! Siihen tarvitaan vain määrätietoista tahtoa ja motivaatiota.  KOVAA TYÖTÄ!

Perustin tämän blogin lukemisen vastapainoksi. Lisäksi olen itse tykännyt hirveästi lukea muiden matkasta lääkikseen ja saanut siitä motivaatiota. Tarkoituksenani olisi kirjoitella tänne miten lukemiseni edistyy ja mahdollisesti muutakin.


Kuva: Pinterest